Ei tämä näin vaikeaa ollut. Ulkoasun muokkaus, kirjoittaminen. Julkaisukynnyskin on noussut kattoon. *Huokaus*

Minä muutin toiselle puolelle Meksikoa, blogi muuttaa bloggerin puolelle. Minut löytää osoitteesta http://jonnamexico.blogspot.com/ . Juuri nyt Vuodatus ei anna linkittää...

Puhelin soi. Haloo...Huolestunut vastaanottovirkailija toivottaa hyvää iltaa ja kyselee onko rouvalla kaikki hyvin. Öhöm...kyllä, miksei olisi? No kun palohälytyspaneelin mukaan siellä Johtajan talossa on tulipalo (taustalla piippaa hälytin). Tämä hieman hämillään vastaa että no ei täällä mitään tulipaloa ole. Mutta kun tuo hälytin piippaa. Tämä katselee ympärilleen ja huomaa että keittiö on mustan savun peitossa. Oho, leivät taisi palaa paahtimeen.

Tämä tässä yrittää muistella miten blogia kirjoitetaan. 

Olen muuten muuttanut merenrannalta viidakkoon, Maya-kulttuuriin kehtoon Jukatanin niemimaalle.Toiselle puolelle Meksikoa, toista hotellia pyörittämään. Vapaa-aikana sitten leikin turistia, kiipeilen pyramideillä, uin cenote lähteissä ja keinun riippumatossa. Tai sitten en. Yritän kuitenkin blogata taas.

Kesä on ollut kuivin yli 60 vuoteen. Sateen puuttessa myös kuuma. Kuumuudesta johtuen erittäin hikinen. Olo on ollut tuskaa, varsinkin koiravaarille joka täytti juuri kymmenen vuotta. 

 Maanviljelijät ovat pitäneet messuja, sytyttäneet kynttilöitä ja rukoilleet, tehneet taikoja ja yrittäneet vaikka mitä poppakonsteja. Ukkonen on jyrissyt mutta ilman vettä. Taivas on  pitänyt visusti pisaroista kiinni. Sadot ovat kuivuneet ja eläimiä kuollut kuivuuteen.

Minä olen suolaliemessä marinoitu. Tämä kesä on ollut pelkkää rantailua. Meressä kelluminen on lähes jokapäiväinen virkistyskeino. Vaikka välillä vesikin tuntui liian lämpimältä. Yhtenä sunnuntaina saimme Tytön kanssa nauttia merestä ja sateesta yhdessä. Erittäin harvinaista herkkua on sade ilman ukkosta ja salamoita. Merikin pysyi tyynenä. Oli kuin helmiä olisi tippunut taivaalta. Ja me merenneidot siellä seassa.

Nyt sadepisarat ropisevat taas. Toivottavasti koko yön. Odotan heräämistä raikkaaseen ja vehreään aamuun.

Miten niin kaupunkitarina? Lähin kaupunki on kaukana ja tositapahtuma tässä on kyseessä. Sammakot pääsevät putkia pitkin vessanpönttöihin. Ainakin täällä kylässä. Eilen meiltä löytyi pöntöstä yöllä rupikonnan paikallinen serkku. Ruma kuin mikä. Pullea, kämmenen kokoinen. Kantea avatessa yksi avonainen, silmälasiton silmäni tunnisti kahdessa sekunnissa pönttöön kuulumattoman otuksen. Ei mikään pikku sammakko. Unohdin kirkaista. Löin vain kannen kiinni ja hain keittiöstä 20 litran vesipullon kannen painoksi ettei se pääse sieltä pois hyppimään, Koiran jahdattavaksi. Oli nimittäin niitä myrkyllisiä. Jos vaikka lähtisi samaa tietä takaisin. Sitten kävin ulkona pissalla. Kuutamolla. Kyllä, hätähän minut sinne vessaan herätti.

Laitoin pulloon Tytölle lapun: Pöntössä on sammakko. Pissaa pihalle.

Menin takaisin sänkyyn. En todellakaan aikonut kalastella unenpöperössä konnia vessasta.

Aamulla avasin vessan oven ja se helkatin konna istui lattialla! Kannen, istuimen ja pöntön reunan väliin jää noin 4 sentin rako josta konna oli litteänä päässyt ulos. Hyppäsi sitten vielä vieressä olevaan ämpäriin jossa oli vettä ja johon jäi loukkoon. Näin minä sain kutsumattoman vieraan ulos. Tarkistin vielä ettei seuralaisia jäänyt nurkkiin. Nyt huolestuttaa Koira, ei niinkään oma takapuoli. Vessan kansi ja ovi on tästä lähtien aina kiinni. Insinööri nimittäin naureskeli että kyllähän niitä lisääkin voi tulla. Putkistot täällä kun on mitä on.

Joskus kauan astuin vessassa pikkuruisen sammakon päälle ja mietin että mistähän se sinne oli joutunut. Nyt tiedän.

Minä olin jo unohtanut. Jalat polttavan hiekan ja kirin vesirajaan. Meriveden raikkaan halauksen. Suolaisen tuoksun ja maun.  Kuinka ihanaa on nauttia auringon lämmöstä kasvoilla aaltojen virkistävässä sylissä. Kuunnella pienten merenneitojen polskimista. Kellua ja antaa aaltojen heiluttaa ja viedä. Heittää rantahiekalle asti. Varjon alla kirja odottamassa ja se jääkylmä juoma. Viikon kiireet unohtuu hetkessä. Aivan kuin olisi jo lomalla.

Ennen vanhaa täällä Meksikossa aivastus aiheutti kaiun, saludsaludsaludsalud. Siis ennen tätä influessaa. Nyt aivastus saa aikaan hiljaisuuden. Mulkoileva katse seuraa syntistä aivastajaa ja ympärilleen saa paljon tilaa. Olen jo kokeillut.

Viikonloppu meni maskin takana. Suuret häät piti meidät kiireisinä. Mitä enemmän alkoholia vieraat nauttivat sitä enemmän he jaksoivat vitsailla meidän maskiemme yhteydestä maailmanloppuun. Täällä joko uskotaan epidemiaan tai sitten ei ollenkaan. Ja eihän sitä täällä meillä ole. Kukaan ei edes ajattele voivansa sitä tuoda suurkaupungista. Vieraitakin oli vain 400. Siksi päätimme suojia käyttää.

Niin se meneekin että mikä tahansa tieto on luotettavampaa kuin se virallinen. Hallitus kun aina valehtelee ja keksii. Naapurin mummokin tietää sairaudet ja lääkkeet paremmin kuin lääkäri. Influenssa on vain salajuoni. Että nyt tiedätte. Me olemme valistaneet työntekijöitä ja yrittäneet saada heidät noudattamaan annettuja ohjeita. Jopa käsien pesu tuottaa eräissä tapauksissa suuria vaikeuksia.

Maa palailee pikkuhiljaa normaalielämään. Koulut avautuvat ehkä vasta 11. päivä. Meillä on hiljaista. Odotettavissa on leppoisa viikko. Luultavasti koko loppuvuosi menee samaan tahtiin. Turismille tämä juttu on tehnyt suurta hallaa.

Aika hiostava juttu tämä hengitysuojain. Silmälasit huurtuu hengittäessä. Paperisia löytyi meidän varastoista. Apteekeista ja kaupoista ne on loppuneet mutta sairaalat jakavat ilmaiseksi. Muutama nuhainen työntekijä on lähetetty klinikan kautta kotiin lepäämään. Olemme nyt jakaneet henkilökunnalle maskit. Toiset laittavat heti ja toiset kyselevät että onko sitä pakko pitää. Suositeltavaa mutta vapaaehtoista. Ompelijat tekevät kankaisia koska nämä paperiset loppuu ihan varmasti jossain vaiheessa. Käsiä ja pintoja jynssätään.

Olemme myös jatkuvasti yhteydessä kylän molempiin klinikoihin (yksi julkinen toinen yksityinen). Ei heilläkään vielä uutta virallista tietoa mistään ole mutta uutisia odotellessamme olemme varovaisia. Meitä kun on kuitenkin yli 80 työntekijää tässä putiikissa. Arvatkaas minkälaisia hurjia juttuja käytävillä kuuluu...